26. maaliskuuta 2013

hehe täällä taas!

Look who is back! Hui apua, en ees muista koska oon viimeks kirjotellu :D Joka tapauksessa tää talvi on ollu melkoista hässäkkää ja säntäilyä siellä sun täällä, ja kun tähän lisää vielä koeviikot ja kirjotukset niin vuorokaudessa on ehdottomasti liian vähän tunteja! Voisin tehdä vaikka kuinka pitkän selostuksen mitä kaikkee tänä talvena on tapahtunu, mutta tiedän että kukaan ei sitä kuitenkaan jaksa lukea, niin voisin kertoa noi pääkohdat.

Uuden vuoden (ja pari seuraavaa viikkoa) olin yksin kotona, kun sisko ja porukat lähti Thaimaaseen. Tai no, yksin ja yksin, tuon kahden viikon aikana mulla oli kaikkina muina paitsi kolmena yönä joku yötä meillä :D Nää kaks viikkoo oli siis tositosi rentoja, hengailtiin kavereiden kanssa 24/7, mitä nyt kävin ratsastamassa pari kertaa. Kuvia itse asiassa tuli otettua suhteellisen vähän (tai ainakaan sellaisia joita kehtaisi täällä julkaista), mutta tässä parit :)




liina 18v <3


Tammikuun lopussa olin Riikan ja Aarnen kanssa käymässä tallilla, saatiin toi yks herrakin vihdoin hevosen selkään! Päästettiin Riikan omistama varsa Chrisu juoksemaan kentällä vapaana, ärsyttää vain kun kuvat ei oikein onnistuneet. Liikutettiin myös Riikan vuokraponi Kassu (ent. nimeltään Kirppu), joka asui aikoinaan Vahannassa, elikkäs päästiin moikkaileen vanhoja tuttuja  :)

niistä tuli bestiksiä!

  Helmikuun alussa olin IHAN FIILIKSISSÄ! Sain tietää pääseväni Niels Nanningin viikonlopun pituiselle estekurssille ja alkavani ehkä keväämmällä ratsastaa yhtä nuorta hevosta!! Lisäks aloin kirjustella meiän tallin sivuille pikkuisia päivityksiä aina esim. kun on ollu kisat tai jotain muuta tapahtumaa. Eli oon pieni tallitonttu, joka väkertää muistiin kaikkea hauskaa sepustusta, kuvia unohtamatta. Näitä pikkuisia juttuja voi lukea Vahannan ratsastuskoulun nettisivuilta (http://www.vahannanratsastuskoulu.com/)

Niels Nanninghan siis on hollantilainen esteratsastaja ja -valmentaja, joka tulee aina noin kerran vuodessa Vahantaan pitämään viikonlopun mittaisen estekurssin. Olin ihan taivaissa kun tallin omistaja ehdotti mua osallistumaan sinne Wilman kanssa. Ei mulla oo tällasta tuuria!
Aluks olin tietty ihan paniikissa, hollantilainen kun on, Niels tietysti pitää valmennukset englanniksi. Millä muka minä, jonka enkku oli jo ala-asteella kutonen, pärjäisin englannin kielisessä valmennuksessa!? Niels kuitenki puhu tositosi selkeesti ja hyvää englantia, ymmärsin hyvin kaiken mitä se tarkotti, jopa kun se selitti mikä mun asennossa on vikana.
Koko viikonloppu oli ihan huikee. Perjantaina sain olla poissa koulusta niin että ehdin jo kaheltatoista alkavaan valmennukseen. Valmennuksessahan meitä oli aina 3 ratsukkoa / ryhmä, hui apua, minä pieni tuntiratsastaja hienojen yksityishevosten ja niiden omistajien keskellä! Ekana valmennuspäivänä Niels otti jokaisen ratsukon vuorollaan ympyrälle ja me jouduttiin tekemään siirtymisiä jne, että valmentaja huomaa miten kunkin ratsukon yhteistyö toimii, mikä on helppoa ja mikä vaikeeta. Sain niin monta uutta AHAA -elämystä Wilmalla ratsastamiseen, vihdoinkin tunnuin tajuavan miten se heppa toimii. Perjantaina tosiaan ratsastettiin se 1½ tuntia ja Wilmalla oli ihan älyttömän paljon energiaa, hyvä että käsissä pysy :D Pidettiin esteet pieninä, lähinnä tehtiin kontrolli- ja taitoharjoituksia.

Lauantaina sit hypättiin jo enemmänkin. Meillä oli sellainen sopivan haastava rata, joka ei varsinaisesti ollut hankala, mutta piti kuitenki olla koko ajan hereillä että sen selvitti puhtaasti. Wilmalla oli edelleen aika paljon energiaa, mutta nyt saatiin se kontrolliin ja käytettyä se hyviin hyppyihin. Ai että kun olin ylpeä mammasta <3 Ja no, ehkä sitä oli pakko vähän itestäkin oli olla, kun uskalsin ja osasin :D
Rata alkoi ravilähestymisellä vasemmassa kierroksessa n. 65cm korkealle pystylle, jonka jälkeen yks laukka, hyppy, yks laukka ja kolmas hyppy. Sitten lävistäjälinjalla okseri, suunta vaihtuu, toisella pitkällä sivulla pysty - 5 laukkaa - okseri, jonka jälkeen tiukka käännös oikealle (vähän kuin täyskaarto), pysty ja perään tuo toinen pysty joka hypättiin ennen okseria. Sinänsä juu helppo rata, mutta Wilmallakin on paha tapa singota eteenpäin kun tullaan esteeltä alas, joten kaikenlaiset linjat on ollu meille semi hankalia.
Aluks esteet pidettiin siellä kasikympissä, mutta lopussa ne oli jo 100-110cm. Heh, Wilma oli super, en oo aiemmin sen kanssa hypännytkään tuon kokoista!

Perjantaina poni ei sit enää ollutkaan niin energinen, kyllä huomas että edellispäivien estevalkut oli ollu rankkoja. Heti alusta asti jouduin ratsastamaan Wilmaa suhteellisen paljon eteen. Ja väsymyksestä johtuikin sitten se, että ei neiti enää hypännyt niin innoissaan ja rehellisesti, vaan heti kun mä tein pienenkin virheen siellä selässä, palautti poni mut maan pinnalle ja kieltäytyi hyppäämästä. Itse asiassa kerran tulikin pieni vaaratilanne, kun lähestyttiin yhtä lävistäjälinjan okseria. Tultiin tositosi lähelle sitä estettä, ja Wilma jo puoliks kielsi, mut päätti sitten yrittää hypätä. Lopputuloksena poni oli polvillaan esteen seassa ja mä roikuin selässä. Päästiin ehjänä ylös, ja hypättiin este heti uusiks ettei jää traumoja. Kuitenkin kieltoja tuli muutenkin jonkin verran, joten Niels päätti pitää meille esteet siellä ~80cm, että päästiin sujuvasti kuitenkin tää vikakin päivä loppuun.
Kuvia ei viikonlopulta oikein ole, johtuen noista valmennuksen ajankohdista (pe 12:00, la 17:00 ja su 10:00), mutta lauantailta saatiin pari kuitenkin :)

 
 


 Yks päivä tässä viime viikolla(ko? en muista tarkkaan) olin taas Ellin ja Riikan kanssa tallilla. Ellin poni Riksu on nyt sekin muuttanu samalle tallille Kassun ja Chrisun kanssa, ja mä lähdin sitten mukaan kuvailemaan. Ekana irtojuoksutettiin Riksu ja Chrisu kentällä, sit Riikka kävi ratsastaa Kassun kun me siivoiltiin Ellin kanssa. Käytiinpä päivän lopuks sitten ajamassa Teivon poniravikoulun poneilla. Aika hyvin, 5 ponia liikutettu ja aikaa kulu vaan nelisen tuntia!







 Mitäs muuta tässä nyt on tapahtunut... Ainii, sain kesäks töitä, oon 4.6.-31.7. Lielahden citymarketissa hevi-osastolla duunissa, et sinne saa tulla moikkaileen. Palkkakin tulee oleen ihan kiva, + siihen vielä sit kaikki viikonloppu- ja juhlapyhälisät ni jeesjees oon rikas elokuussa! Kirjotukset on nyt vihdoin ohi, urakka alkoi helmikuun 8. päivä, ja loppui viime viikon maanantaina. Syksyllähän kirjoitin sen terkan ja C tuli. Nyt oli sit vuorossa äidinkieli, psykologia ja pitkä ruotsi. Lukemisen taso oli sellanen et aattelin olevani tyytyväinen jos läpi pääsen :D Alustavat on tullu ja täytyy vaan toivoo et YTL:n sensorit on sen verran kivoja, ettei kauheesti muuttelis mun pisteitä, tai jos muuttavatkin nii korkeintaan ylöspäin :D Äikkä meinaan lähti M:nä, psyka on siinä C:n ja M:n rajalla, ja no ruotsi, siitä tavotteena läpipääsy ja A:han sieltä ois sit tulossa.

Abiristeily ja penkkarit, ne syyt miks lukioon mennään, on nekin jo ohi. Oli ihan huigeen mageet päivät, kiitoskiitoskiitos kaikille mukana olleille ihmisille!! <3 Siitä tuskin tarvitsee kertoa enempää (vaikka kaiken kyllä muistankin), muuta kuin että monta sataa abia, laiva, alkoholi, mitä voitte odottaa. Mutta mulla ainakin oli tosi kivaa! :)

Nää kuukaudet on menny niin nopeeta ettei mitään rajaa, hui! Justiin valittelin sitä kuinka on inhottavaa ku tulee kohta lunta jne. ja nyt on jo kesä tulossa! Aika kuluu nopeeta, Aarnen kanssa oltu pian 4kk, valmennusryhmässä oon ollu yli vuoden, lukio loppuu muutaman kuukauden päästä, kohta alkaa kesäloma!<3