20. toukokuuta 2014

Maailman hienoin hevonen x2

Viime viikolla pääsin tuplasti Konstan selkään, kun normitunnin lisäksi oli koulukisat. Tänäänkin olisin päässyt sillä, mutta käsi sanoi itsensä totaalisesti irti. Rannetta en pysty liikuttamaan mihinkään suuntaan, painon varaamisesta puhumattakaan... Ei ärsytä ei -.-

Tiistaina joka tapauksessa oli koulutunti ja reenattiin vähän kouluradan juttuja. Mun toive kuultiin ja hiottiin keskiaskellajeja, mulla on aina ollut pieniä vaikeuksia saada K niissä tarpeeksi eteen. Alkutunnista se oli jotenkin tosi jäykkä joka suuntaan, mutta verryttyään tosi kiva! Yleensähän en sillä käytä koskaan kannuksia, nyt oli jalassa kisojen takia, huomas kyllä miten paljon helpommin pohkeen sai niiden kanssa läpi. Oon kuitenkin sen verran pieni tuolla selässä, ettei ihmekään jos hevonen ei aina ymmärrä mitä pyydän :D

Tehtiin verkkojen jälkeen ensin avotaivutuksia toisella ja keskiravia toisella pitkällä sivulla, lopputunti meni harjoitellessa keskilaukkaa lävistäjällä. Konsta intoutui tästä tehtävästä melko lailla, ja olis mielellään ottanut keskilaukan jo kymmenen metriä ennen lävistäjälle kääntämistä.. Loppuraveissa sain keskittyä ratsastamaan tota kuulolle tarkkaan, ja loppukäynneissä se otti yhden ylimääräisen laukkapukkipyrähdyksen kun näki maneesin ovista vuoroaan odottavat valmennuslaiset..

Kiitos Matsulle kuvista!



hyvä etten pyörtyny nähtyäni tän kuvan.. miksen useammin istu noin!?



Sunnuntaina meni koko päivä koulukisoissa (ja oli muuten illalla kivat rusketusraidat..). Mentiin Konstan kanssa he B:0 2009, oli ihan semikiva ohjelma. Oli vain pikkasen verran lämmin! Kisat oli ulkona mutta verkka maneesissa, enkä tiedä kumpi oli pahempi. Maneesiin ei paistanut aurinko mutta eipä ilmakaan kyllä kiertänyt, kun taas pihalla asustus keräsi vähän lämpöä.. En kyllä silti valita, ihanan lämmin!

Lyhyestä verkasta sain Konstan toimimaan hyvin, se oikeastaan tuntui paremmalta kuin koskaan! Taisi tietää olevansa kisoissa niin esitti parastaan. Rata meni kokonaisuudessaan tosi hyvällä fiiliksellä, ja kerrankin keskityin koko radan ajan tietoiseen ratsastamiseen. Pieniä huolimattomuusvirheitä tuli mm. teiden suhteen, ja istuntakin oli parissa kohtaa jotain ihan järkyttävää, mutta se fiilis oli vaan niin mahtava. Prosentteja tuli loppujen lopuksi 61,60% ja sijoitus oli 7/15. Ei siis huono.

Numerot oli melko tasaisesti 6,0-7,0, tosin pari vitosella alkavaakin löytyi ja toisesta keskilaukasta tuli 4. Seuraavissa kisoissa keskitytäänkin sitten noihin teihin paremmin! Paras K <3

Kuvista (taas kerran) kiitokset Matsulle!







11. toukokuuta 2014

Lisää kameleonttikuvia

 Perjantaina oli taas vuorossa estevalmennus Wilmalla ja ai että kun poni oli hieno <3 Tosin kyllä huomaa että on kevät ja kiima-aika, piti vähän pitää tammakiukkuilua. Oli tyhmää kun piti lähteä liikkeelle ja tyhmää kun piti hidastaa! Riikka oli kuvaamassa, joten lisää kameleonttikuvia luvassa!


Tehtiin tosiaan lyhyesti itsenäinen alkuverkka kaikissa askellajeissa. Wilma tuppautu ajoittain oleen pohkeen takana, mutta välillä taas liikkui todella kivasti. Itsenäisten verkkojen jälkeen otettiin jalustimet pois ja lähdettiin ensin ravissa työstämään hevosia. Ideana oli, että valmentaja huutaa aina milloin tehdään mitäkin (kootaan tai ratsastetaan ravia eteen, tehdään voltti tai täyskaarto jne), eli koko ajan piti olla valmiustilassa ja oikeasti ratsastaa. Toiselle pitkälle sivulle tehtiin aina avotaivutus, joka onnistui oikeassa kierroksessa miljoona kertaa paremmin kuin vasemmassa.



Wilma alkoi näiden tehtävien kautta toimia tosi kivasti, huomasi taas kuinka helpottaa itseäni kun en jää välillä matkustamaan vaan keskityn koko ajan työskentelemään hevosen kanssa. Tehtiin samanlaista tehtävää myös laukassa. Siinä W otti vähän kierroksia isommasta laukasta, muttei tehnyt suurempia tyhmyyksiä kuin parit pukit. Kokoaminen taas sujui ihan superhyvin! Se tunne kun pelkillä vatsalihaksilla saa hevosen lyhentymään ja pysymään lyhyenä <3 Tosin ihan pari kertaa W tippui raville, mutta ainoastaan koska en tajunnut aluksi pitää pohjetta tarpeeksi lähellä puristamatta polvella. Mulle on ton polvikivun takia tullut nimittäin äärimmäisen paha tapa puristaa polvella satulaa ilman jalustimia ratsastaessa. Tosi jännä kyllä, miten hevonen liikkuu paremmin kun itse istuu hyvin....


se ainakin kokos!
 Tässä välissä tehtiin vielä yhtä kavalettitehtävää ennen verkkahyppyjä, mutta siitä en jaksa selittää sen tarkemmin. Aloitettiin hyppääminen tuolta punaiselta pystyltä (nro 2), jonka jälkeen käännettiin samantien voltille ja hypättiin este uudestaan. Ensimmäiset käännökset meni mun takia tosi huonosti, kun jäin vain sisäohjaan roikkumaan, enkä kääntänyt tarpeeksi ulkopohkeella.
Pystyn jälkeen vaihdettiin suuntaa ja otettiin samanlainen hyppytehtävä tuolle punaiselle okserille. Eli este, voltti ja este uudelleen. Sain tehtäväksi keskittyä pitämään ylävartalon pystymmässä ja viemään sen sijaan kättä enemmän eteen, joten siihen sitten panostin koko loppuajan.



Tehtiin ensin pieniä pätkiä rataa ennen kokonaisuutta. Wilman kanssa oon tottunut laskemaan askeleet esteelle ja on kiva hypätä sillä, koska laukkaa pystyy oikeasti säätämään ihan miten tahansa. Huonona puolena on se, että jos en nää paikkaa, lähden tuuppaamaan liian kaukaa tai pidän paketin kasassa ihan viime metreille asti ja päädytään liian lähelle estettä. Onneksi poni korjaa mun virheet tehokkaasti!

Ween mielestä muiden hypätessä on hyvä nukkua


Rata (kuva postauksen alussa) meni itse asiassa ihan tosi hyvin, kun maltoin istua ja pitää käden hiljaa. Jännitin vähän tuota toista okseria (este nro 1 siis) noiden edeltävien puomien takia. Vaikka Wilma ei ole mun kanssa kieltänyt kuin ehkä 10 kertaa kolmen vuoden aikana, parin vuoden takaisessa Niels Nanningin valmennuksessa romahdettiin samalla tavalla rakennetun okserin väliin. Ei siinä käynyt pahemmin, poni meni polvilteen ja pysyin selässä, mutta jäi tietysti pieni jännitys. En ollut sitä edes tajunnut ennen kuin vasta perjantain valmennuksessa. Wee hyppäs kuitenki hyvin vaikka vähän häiritsin sen rytmiä puomeilla. Kakkosesteelle oli koko valmennuksen ajan jotenkin kauhean vaikea nähdä paikkaa, mutta selvitettiin se joka kerta kunnialla ponin ansiosta. Radan kaksi viimeistä estettä menikin sitten taas hyvin.

tiikerihyppy! piti ottaa varman päälle kun muut oli kieltäny


Viimeiseksi hypättiin kaikki vielä toi puomillinen okseri hitusen isompana. Mulle sitä nostettiin vielä erikseen, ja kerrankin en lähestyessä katsonut estettä vaan kauas sen taakse! Olin varma että jos vilkaisenkaan sitä niin jännityn sen korkeudesta, vaikkei se ollutkaan kuin metrin :D Mutta se näytti isommalta!
Loppuraveissa Weellä oli kauhea hööki taas päällä ja ensimmäiset kierrokset oli kyllä kaukana rennosta eteen-alas -työskentelystä.. Jäin tekemään volttikahdeksikkoa, minkä oon todennut erittäin toimivaksi tuon otuksen kanssa, ja sain sitten sen rentoutumaan.


Jäi kyllä tosi hyvä fiilis itselleni, eikä edelliskertojen jännityksestä ollut tietoakaan! Tästä on sitten hyvä jatkaa eteenpäin.

Ostosten esittelyä

9. toukokuuta 2014

Kameleonttihevonen

Onhan se hauska ratsastaa Wilmalla. Paitsi että maneesissa siitä on toivotonta saada kuvia, kun hevonen on väritykseltään aika tarkkaan samaa sävyä kuin seinä, pieni kameleonttihevonen. Oli neiti kyllä perjantain valmennuksessa käytökseltäänkin varsinainen muuttuja, loppujen lopuksi oli kuitenkin tosi kivaa! (kuvat siis parin viikon takaisesta valmennuksesta, kiitos Matsu!)

minieste

keskittymistä...


wiiiiiiii este!
tehoteam: sanni ja kepa sekä minä ja wilma

kerrankin katse on eteenpäin, hyvä minä!

4. toukokuuta 2014

Kaikkea muuta paitsi hevosia

Kerrankin näin. Viime aikoina innostus ja aika kirjoittamiseen on mennyt ristiin: kun on inspis, ei ole aikaa ja toisinpäin. Lisäksi en tykkää postata ilman kuvia, enkä pahemmin ole ulkoiluttanut kameraa kuin tallilla (ja sielläkään sitten ei ole kuvaajia kuitenkaan ollut..)

Tallilla tulee käytyä se 2-3 kertaa viikossa, töitä on melkein joka viikko 5 päivänä. Salillakin käyn taas ahkerasti, itse asiassa mulla on jalat edelleen ihan jumissa perjantaisesta jalkareenistä :D Kohta sitten matka jatkuu koneen äärestä venyttelytunnille.

Alkuviikosta oli niin pitkiä työpäiviä, että kun vihdoin pääsin kotiin, katsoin tunnin tai pari telkkaria ja menin nukkumaan. Vappukin meni äärimmäisen väsyneenä, eikä kunnon fiilistä ollut ihanista kavereista huolimatta. Univaje selvästi heikensi iloa. Päiväuniakaan kun ei oikein viitsi nukkua jos töistä on kotona neljän jälkeen ja kahdeksalta menee yöunille...

Ensi viikolla tulee tiedot valintakokeisiin pääsemisistä ja tiistaina on lastentarhaopetuksen alias VAKAVA:n pääsykokeet. Tai olisi, saa nähdä ehdinkö niihin kun oon lupautunut Nokialle töihin... Yliopisto-opiskelu ei kuitenkaan oo mua varten vaikka ala kiinnostaa, joten eipä sillä ole niin väliä vaikken kokeeseen menisikään / saisin ala-arvoiset pisteet.

Entäs kesä sitten? No silloin on luvassa eräs huippujuttu, nimittäin matka Jenkkeihin! Lähdetään perheen kanssa 2,5 viikoksi kiertämään Kaliforniaa ympäri ämpäri, vieraillaan Kalliovuorilla, Los Angelesissa, Las Vegasissa, San Franciscossa ja monessa muussa paikassa. Ainoa harmi tuohon matkaan liittyen on se, etten toisin sanoen voi lähteä tuntiratsastajien mestaruuksiin kisaamaan. Tai voisin, mutta ennen kisoja olisi 3 viikon ratsastustauko joten... Avustamaan ja kuvaamaan kuitenkin lähden, ehkä vihdoin ensi vuonna pääsen itse ratsastamaan.