18. huhtikuuta 2014

14. huhtikuuta 2014

Hevosteluviikonloppu

Tai oikeastaan voisi sanoa että hevosteluviikko, ainoastaa maanantai ja keskiviikko kun olivat tallivapaita. Tiistaina hyppäsin Nomarilla, oli ihan kivaa, vaikka vähän hassu hevonen alla. Tästä en kuitenkaan jaksa sen enempiä kertoilla, kun ei tapahtunut mitään erikoista. Hevosmessuilla olin pari viikkoa sitten, ja niistä tulee erikseen postausta kunhan jaksan käydä kuvat läpi

Torstaina sitten kävin Chrisulla, ja siitä on alla pieni koostevideo. Käytiin siis ensin maastossa käppäilemässä pieni lenkki, jonka jälkeen mentiin kentälle leikkimään. Kuvaajaa ei ollut matkassa, mutta hyvin se kuvaus ilmankin näköjään sujui! Vauva oli niin hieno taas <3

(Video ei suostu nyt lataamaan, joten lisään sen myöhemmin!)

Perjantaina oli valmennus, ratsuna nyt toista kertaa Wilma. Jännitin ihan kamalasti ennen valmennusta, ja vielä senkin aikana, tosin kaikki onneksi meni hyvin! Ärsyttää vain kun tajusin vartti ennen loppua että ainiin mullahan olisi ollut kamera mukana :D No, nyt seuraa siis kuvatonta selostusta pitkästä aikaa!

Tosiaan verkattiin hevosia ensin itsenäisesti ravissa ja laukassa alkukäyntien jälkeen. Wilma oli ihan ok, joskin hieman pohkeen takana. Nyt keväällä se on aloittanut tuon pään heiluttelun taas; onneksi teki sitä vain alkutunnista.
Verkkojen jälkeen jakaannuttiin kahdelle pääty-ympyrälle ja tehtiin kunnolla töitä. Aloitettiin ravissa, jossa valmentajan käskyn mukaan joko ratsastettiin hevosia reippaasti eteenpäin tai otettiin takaisinpäin, tehtiin myös muutamat pysähdykset. Pysähdykset meni kivasti, mutta eteenpäinratsastukset jäi alkuun toosi vaisuiksi.
Tämän jälkeen jatkettiin laukassa samaa, edelleen ympyröillä. Laukassa W lähti jo vähän paremmin eteen, mutta olisin itse voinut ratsastaa sitä aktiivisemmin. Tehtiin muutamat käyntisiirtymiset suoraan laukasta, ja ai että kun poni oli niissä hyvä!


Otettiin muutamat verkkahypyt ristikolle (tuo keltainen este), ja voi herran jumala miten ihminen voikaan olla niin jäykkä hevosen selässä kun mä olin!? Pidin ponia ihan liian hitaassa laukassa eikä paikat sit tietenkään osunu. Onneksi oli pieni este ja superheppa, niin selvittiin mun toilailuista huolimatta ihan siedettävästi.

Ristikon jälkeen tultiin tuota punainen pysty - kavaletti - punainen okserisarjaa, molempiin väleihin piti saada 5 laukka-askelta. Wilman kanssa siis sai tehdä aika paljon pidätteitä että saatiin siihen se viis :D Tehtiin paljon erilaisia radanpätkiä valmennuksen aikana ja esteet pidettiin noin 60cm korkeina.

Viimeiselle radalle ristikkoa sekä punaista okseria ja pystyä nostettiin jonkin verran, mutta tässä vaiheessa olin jo vähän saanut kadonnutta itseluottamustani takaisin, joten nosto ei haitannut.
Aloitettiin rata punaisesta okserista, 5 laukkaa, kavaletti, 5 laukkaa ja pysty. Seuraavaksi punainen trippeli, about 6 laukkaa (mikäli muistan oikein) ja sininen sarja yhdellä laukalla. Tämän jälkeen käännyttiin lävistäjälle ja hypättiin keltainen ristikko ja lopuksi vielä tuo kavalettilinja uudestaan.

Alkurata sujui ihan hyvin. Menin itse ihan liikaa mukaan okserilla ja tuli pieniä vaikeuksia saada tarpeeksi laukka-askelia ennen kavalettia, mutta Wilma pelasti taas. Trippelille lähdettiin liian kaukaa, onnistuin vähän katsomaan askeleet väärin. Wilmalla on siitä niin kiva hypätä, että se on niin rehellinen ja menee (yleensä) yli, vaikkei paikka olisikaan mikään paras mahdollinen. Oma kartta hukkui sarjan jälkeen, tosin valmentajan huudon perusteella osasin kuitenkin lähestyä ristikkoa, joskin vähän huonohkolla tiellä. Viimeinen linja menikin sitten hyvin!

Oon itse tosi tyytyväinen valmennukseen, vaikka olisin voinut olla rennompi ja pitää ohjat lyhyempinä. Mutta ehkä se itsevarmuus sieltä vielä tulee! Jouduin muuten taas laulaan Suvivirttä radan ajan, että pysyisin rentona :D

Konstan letitystä


Immi ja Rosa verkassa



Lauantaina ajoin töistä suoraan Vahantaan, josta oli porukkaa lähdössä koulukisoihin läheiselle tallille. Tuntsareista Rosa ja Konsta lähti mukaan, sekä eräs yksityishevonen. Toimin sitten reissun ajan yleisenä hoitajana ja tavarahenkarina, välillä sai tasapainotella ihan kunnolla ettei mikään tipahda sylistä. Oli kuitenkin tosi kivaa olla kisoissa mukana hoitamassa, saattaapi olla olla että lähden tuntsareihinkin hoitaan (en siis lähdekään sinne itse kisaamaan yhdestä syystä).


Rosa ja Matsu kunniakierroksella

Rosa, Matsu ja Immi ratojen jälkeen

Konsta <3 he:A

Sunnuntaiaamusta piti mennä Vahantaan, tällä kertaa kuvaamaan tallin estekisoja. Itse en muistanut ilmoittautua, tai olisin kyllä, mutten migreenin takia päässyt tallille (ja en tietenkään muistanut pyytää ketään lisäämään mua..) Herätyskello kuitenkin päätti tehdä tenän, ja heräsin vasta kahdentoista aikoihin. Soittelin Riikalle muuttuneista suunnitelmista ja lähdettiin aamupalan jälkeen Chrisun luo. Riikan ihana pieni koiranpentu Niki tuli mukaan, ai että se on suloinen riiviö <3
Käytiin ensin vähän irtojuoksuttamassa Chrisua ja Riksua kentällä kun pojilla oli hiukkasen virtaa.. Sitten takaisin talliin ja varusteet päälle: Riksulle ratsastus- ja Chrisulle ajokamat. Onneksi Riikka oli mukana, olin hieman hukassa silojen kanssa. On siitä kuitenkin melkein 7 vuotta aikaa kun viimeksi oon valjastanut, enkä ikinä pikalukkovaljailla jotka tolla juniorilla on.

Käytiin tekemässä puolen tunnin lenkki pellolla ja mä sain sitten ajaa Chrisua yksin kun Riikka ratsasti Riksulla. Ei uskoisi että vauvalla on ajettu niin vähän, se oli niin kiva! Mentiin vain käyntiä, joskin ponit olis varsinkin loppuvaiheessa kyllä mielellään menneet kovempaakin..

13. huhtikuuta 2014

Mallityttönä Annika



Nuo pari yllä olevaa kuvaa nappasin jo muutamia viikkoja sitten, en vain ole jaksanut tupata niitä tänne. Mutta tosiaan, oltiin Annikan kanssa pari viikkoa sitten (apua, onko siitä jo niin pitkä aika?!) kuvailemassa niitä Lahden amk:in ennakkotehtäviä. En nyt ala esittelemään niitä töitä mitkä loppujen lopuksi lähetin, koska en edes muista mitkä kuvat valitsin.. Tässä postauksessa esiintyy kuitenkin kuvia mitä kuvailtiin ennakkotehtävien pohjalta. Kuten ehkä huomaatte, noissa on vähän eri aiheita kuten tehtävänannossakin.







 





Lähdettiin kuvaamaan about viiden aikoihin, ja vein Annikan kotiin ysin maissa, eli muutaman tunnin kuvaukset. Tuolla ei todellakaan ollut niin lämmin mitä noi viimeiset kuvat ehkä antaa ymmärtää; olin ite ihan jäässä hupparilla ja nahkatakilla..

Viimeisimpiä kuvia kuvatessa mulla meni hermot noin miljoona kertaa, ja tuntui ettei kuvista tule yhtään mitään. Kuitenkin loppujen lopuksi niistä löytyi tosi monta suosikkia :D Se on kyllä harvinaista että oon tyytyväinen kuviini, mutta ihan ennenkuulumatonta että suoraan sanoen pitäisin niistä. Heh, kuulostaapa itserakkaalta kehua omia kuviaan.. Mutta toisaalta, mulla olikin maailman paras malli. Toi nainen on vaan niin nätti ja luonteva kameran edessä <3

Onneksi mulla on näin ihan(i)a ystäv(i)ä, ketä ei haittaa mun ainainen valokuvatouhotus ja suostuu malliksi keskellä koeviikkoa päivän ennakkovarotuksella!

4. huhtikuuta 2014

Superponeja ja ennakkotehtäviä

Viime viikot ovat kuluneet lähinnä paikasta toiseen juoksemiseen. Aloitin työt pari viikkoa sitten, onneksi päivät ovat lyhyitä ja pääsen kotiin jo klo 9-10. Toisaalta aamuviiden herätys ei ole maailman miellyttävin.. Töiden lisäksi otin hirveästi stressiä Lahden amkin ennakkotehtävistä, jotka sain sitten kuitenkin palautettua ajoissa. Seuraavassa postauksessa (joka itse asiassa on valmis pientä viimeistelyä lukuunottamatta) näettekin sitten osan noista ennakkotehtävien kuvista ja vähän muutakin!

Ennakkotehtäviin kuului siis 3 tehtävää, jotka kaikki piti tehdä + kymmenen kuvan portfolio. Ensimmäinen tehtävä oli "Sukua", toinen "Tarina" ja kolmas "Muutos". Tarkempia selityksiä ei tehtävistä ollut, kuvat sai olla joko mustavalkoisia tai värillisiä. Muutos -tehtävään piti ottaa kolme kuvaa, noihin muihin 5. Suurin paniikin aiheuttaja oli tuo tarina, joka sitten loppujen lopuksi onnistui kuitenkin mun mielestä parhaiten :D Hävetti suoraan sanoen lähettää ne sukutehtävän kuvat, osa niistä oli niin järkyttäviä.. Nyt sitten saankin vähän aikaa odotella vastausta, tosin en kyllä noilla tehtävillä jatkoon pääse.

Seuraavaksi pitääkin aloittaa Turun amkin ennakkotehtävien teko. Tehtävät voi katsoa täältä, kohdasta B. valokuvaus. En hirveästi innostunut noista tehtävistä, mutta yritän kyllä parhaani mukaan toteuttaa ne. Onneksi palautusaikaan on vielä reilusti aikaa, koska ehdin kuvata aikaisintaan ensi viikolla ensimmäiset kuvista. Kiitän kyllä onneani että tuonne on vain kaksi tehtävää portfolion lisäksi.

Toinen otsikossa mainittu asia, eli superponit, liittyykin sitten viime viikkojen heppasteluihin. Ai että mulla on kivoja ponikavereita <3 Viime valmennus ei kyllä sujunut, jouduin puolessa välissä lopettamaan kesken kun tuntui että polvea revittäisiin irti, oli sen verran kipeä. Wilmalla oli pikkasen energiaa, se pomppi siellä ihan sähköjäniksenä, mikä ei ollut paras vaihtoehto mun polvelle.
 Chrisun kävin myös hoitamassa viime viikolla, on mun kummiponilapsi vaan niin hieno! Treenattiin vähän kentällä irtona kaikkea hauskaa, ja ponikin sai nauttia piehtaroimisesta (melkein) kuivalla kentällä. Vähemmän hauskaa sitten olikin kun vauva yritti piehtaroinnin jälkeen tulla syliin...

toi taaimmainen on oikeesti ihan selväjärkinen..




i believe i can fly!
 Viime tiistaina menin pitkästä aikaa Konstalla koulua ja ai että kun harmitti ettei kukaan ollut kuvaamassa! Poni oli upeampi kuin koskaan, vaikka sillä on aina superkiva ratsastaa. Iitu oli meillä sijaisena, ja antoi tosi hyviä vinkkejä Konstan ratsastamiseen. Se tunne kun poni kulkee koko tunnin avuilla ja tasaisena <3 Piti jo epäillä et onko se kipeä kun ei loikkinut mitään ylimääräistä :D

 Joka tapauksessa, aluksi työstettiin hevosia käynnissä vapaasti, sen jälkeen ravissa haettiin rentoa liikettä. Aluksi Konstaa sai ratsastaa tosi voimakkailla pohjeavuilla, raipallakin piti vähän huomauttaa, mutta taas se nähtiin että heti kun uskaltaa vaatia hevoselta enemmän niin kaikki sujuu helpommin.. Usein siis mulla on ongelmana se, etten vaadi hevoselta tarpeeksi ja ratsasta koko aikaa 100% teholla, vaan tyydyn siihen että se menee ihan ookoosti.

Verkkojen lopuksi herkistettiin hevosia vielä laukannostoilla ympyrän kaarella. Tunnin aiheena oli vastalaukat pitkillä sivuilla, jotka onnistui meiltä kyllä ihan kivasti. Konsta vaan tuppautui valumaan vähän sulkutaivutusmaiseen muotoon vastalaukoissa, enkä oikein ensin hahmottanut Iitun selitystä siitä miten muoto korjataan. Näiden laukkojen aikana Konsta kuumui sillä tavalla sopivasti, että vaikka pidätteitä joutuikin tekemään, se pysyi käsissä ja reagoi herkästi pohkeisiin.
Lopulta sain Konstan asennon vastalaukassa korjattua ajattelemalla ratsastavani avotaivutusta laukan puolelle. Tai tätähän Iitu oli koko ajan tarkoittanut, mutta jotenkin en vain hahmottanut sitä. Kun tajusin, K liikkuikin ihan superisti!
Oli kyllä varmaan paras tunti ikinä, tietenkin parhaalla ponilla<3


kröhömn, tää on siis RAVIponi... ja ainakin tän perusteella myös tuleva esteratsu :D



Eilen olin Riikan ja Matleenan kanssa tallilla irtojuoksuttamassa Chrisun ja Riksun, tänään taas raviponi Kunkun kyydissä. Kuvia tuli molempina päivinä otettua ihan mukavasti, ihan en kaikkia viitsi julkaista! Torstaina ratsastin myös Romin ja se oli pitkästä aikaa koko ajan kivasti. Viime aikoina kun joko on häslännyt tai ei ole liikkunut, mukavaa vaihtelua! Käytiin tekemässä loppuun vielä tavallista pidempi maastolenkki, eikä poni ollut milläänsäkään vaikka Riikka melkein kaatui ojaan yrittäessään kuvata leskenlehteä :D

Viikonloppu meneekin Hevoset 2014 -messuilla ja ensi viikon sunnuntaina on Vahannassa kisat, jeij!

oli vissiin kivaa..?