29. syyskuuta 2014

Uusi laji kokeilussa

Nimittäin tankotanssi! Oikeastaanhan oon jo pari kertaa aiemminkin kokeillut sitä, kun ollaan yläasteella oltu valinnaisliikuntaryhmän kanssa yksityistunnilla. Näiltä parilta kerralta en kuitenkaan muista pahemmin mitään, mutta jo puolen vuoden ajan on takaraivossa nakuttanut idea lajin varsinaisesta aloittamisesta. Viime viikonloppuna otin itseäni niskasta kiinni ja sain vihdoin varattua tunnin itselleni.

Tampereella voi tankotanssia harrastaa parissakin paikassa, mutta itse päädyin Studio Movelle parempien tuntiaikojen takia. Systeemihän menee niin, että netistä varataan haluamansa tunti aina joka kerta erikseen, eli minkäänlaista kurssisysteemiä tässä ei ole. Aloitus tapahtuu Pole Start -tunnilla, jossa on suositeltavaa käydä noin 4 kertaa perusasioiden oppimiseksi, jonka jälkeen voi siirtyä Pole 1 -tasolle. Lisäksi Studio Movella on tarjolla erilaisia teematunteja tavallisten tankotanssituntien rinnalle.

kuva: weheartit
 Tunnilla harjoiteltiin siis aivan tankotanssin perusasioita, eli tangon ympäri pyörähtämistä ja tangolla seisomista ja istumista. Lisäksi saatiin kokeilla paria "ykköstason" liikettä, mutta tietenkään mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa niiden nimistä.. Mutta tunnilla oli ihan superkivaa, joskin vasempaan sääreen on tulossa oikein nätti mustelma. Onnistuin kerran kolauttaan jalkani vauhdilla tankoa päin (en ymmärrä miten onnistuin), joten mulla on kohta koko sääri ja jalkapöytä ihan mustana :D

Nyt sitten oottelen innoissani ensi viikolla saapuvaa palkkaa (ja synttärilahjarahoja!) niin pääsen ostaan Studiolle 10 kerran kortin, ettei tarvitse erikseen maksaa jokaisesta kerrasta. Hurahdin tähän jo nyt ihan täysillä nimittäin!

25. syyskuuta 2014

Sairaslomakuulumisia

Pitkästä aikaa vähän kuulumisia! Oon tosiaan viimeiset kaksi viikkoa ollut sairaslomalla oikean ranteen kipuilun vuoksi, joten oon lähinnä tylsistyny kotona. Ja valokuvannu! En pysty varaan painoa tolle kädelle tai taivuttaan ääriasentoihin, joten salilla käyminen ja ratsastuskin ollut pannassa.. Röntgenkuvissa kävin eilen ja olivat puhtaat, mutta jos kipu jatkuu vielä loppuviikkoon ni saan todennäköisesti lähetteen magneettikuviin. Mitään näkyväähän kädessä ei ole, hieman ollu turvoksissa parina päivänä mutta that's it.
 
Tän pari viikkoa olenkin aikalailla keskittynyt kuvaamiseen. Kameran pitely onnistuu, tosin toki toi ranne on pitkän keikan jälkeen aina kipeä. Mulla on julkaisemattomia kuvia koneella paljon, joten seuraavat pari viikkoa esittelenkin sitten niitä. Jossain vaiheessa mulla oli valokuvaamisen suhteen pieniä motivaatio-ongelmia, mutta nyt innostus on palannut ja ideoita on vaikka muille jakaa!

Viime viikonloppuna olin Torpalla "yhden ihan huikean tapahtuman" suunnitteluleirillä (kiitos Essi kuvauksesta). Siellä oli ihan mielettömän kivaa, ja tapahtumasta tulee kyllä loistava - vaikka itse sanonkin! Tapahtumasta tulee myöhemmin lisää juttua, kunhan saadaan ohjelma ja mainokset valmiiksi.

oltiin Riikan kanssa elokuussa kuuntelemassa Santa Cruzia
talvi ja kylmyys tulossa..
Konsta <3
Pistot 5v -bileet Unionissa
Iltahartaus suunnitteluleirillä

17. syyskuuta 2014

13. syyskuuta 2014

Yhdysvallat part 4

Yosemite

Viimeistä viedään! Tää oli tosiaan mun matkan toinen kohokohta sen Monty Robertsin tilan lisäksi. Harmitti ihan vietävästi kun päästiin perille vasta myöhään iltapäivällä ja lähdettiin heti seuraavana aamuna, olisin voinut viettää nää kolme kolme viikkoa pelkästään tuolla.. No, ehkä joskus uudestaan?

(Tässä välissä piti kurkata edellistä Jenkki -postausta ja tarkistaa mihin jäinkään)

Death Valleysta tosiaan jatkettiin matkaa yhä pohjoisemmaksi kohti seuraavaa yöpymispaikkaa Mammoth Lakea. Mulla ei ole yhtään kuvia sieltä, koska ei pahemmin ehditty muuta kuin käydä syömässä ja mennä nukkumaan (tai no mä kävin salilla ja pelasin vähän aikaa xboxilla. Jep hotellissa). Illalla oli edessä pakkausrumba, jotta Yosemiten pikkuteltassa ei tarvitsisi alkaa tunkea kaikkia tavaroita ja aikaisin aamulla lähtö.

En oikein tiedä mitä Yosemitesta pitäisi sanoa. Siis se paikka oli yksinkertaisesti ihan mieletön!! Ajettiin tosi pitkään siellä alueella ennen meidän "kylään" pääsyä, ja pysähdyttiin lähes joka toiselle taukopaikalle. Ja näitä taukopaikkoja oli tosiaan n 500 metrin välein, joten matka hieman kesti :D

Meidän majapaikkana oli kylä nimeltä Curry Village, jossa tosiaan nukuttiin koko perhe n. 2mx3m kokoisessa telttarakennuksessa. Tämän postauksen jälkeen tulee vielä yksi kuvapostaus, jossa on siskoni ottamia kuvia (mm juuri meidän Yosemiten majoituspaikasta, kun ise en saanut hyvää kuvaa)

Alueella oli karhuvaara, joten autossa tai teltassa ei saanut pitää mitään ruokaa tai kosmetiikkatuotteita, vaan ne täytyi laittaa teltan edessä olevaan bear safety boxiin. Kun jotain tavaraa tarvitsi, piti se kaivaa laatikosta ja heti käytön jälkeen palauttaa sinne. Aluetta kiersivät myös vartijat yöllä.

Tavaroiden purkamisen jälkeen lähdettiin kiertään Curry Villagen ja Yosemite Valleyn aluetta autolla. Käytiin lähes kuivuneella Yosemite Fallsilla, ja mäkin uskaltauduin kastelemaan jalkani! Kylmäähän se vesi toki oli, muttei niin kylmää kuin odotin. Jos olisi ollut bikinit mukana olisin uinutkin vähän :D Putouksilta jatkettiin vielä Sentinel Beachille (tai siis käytiin vain katsomassa millainen paikka se oli, ei jääty enempiä tutkimaan) ja sieltä takaisin omaan kylään. Porukat lähti siskon kanssa myöhemmin vielä uimaan kunnolla, mutta itse vähän flunssaisena jätin väliin.

Meille oltiin etukäteen sanottu, että yöllä on sitten kylmä että varatkaa lämmintä vaatetta nukkumiseen. No, päivällä tosiaan kun oli ollut se liki 40 astetta, oli teltta ihan mielettömän kuuma nukkumaan mentäessä, eikä ensin sitten uni tullutkaan. Kolmelta yöllä heräsin siihen että olin ihan umpijäässä, lämpötila oli tosiaan laskenut sinne 10 asteeseen, ja käytössä oli vain vilttejä eikä kunnon peittoja. Mulle joka kesälläkin nukkuu kahdella peitolla se oli aika järkyttävää :D Selvisin kuitenkin hengissä, vaikka olinkin vähän kankea kun kello soi 5.30.

Olin tosiaan illalla saanut idean lähteä aamulla kiertelemään yksin aluetta, kun sen päiväinen kierros oli niin pintapuoleinen. Joten kellon soidessa kasa vaatteita päälle, kamera kouraan ja eikun ulos! Kiersin kevyen 8km aamulenkin, ja nappasin muun muuassa elämäni parhaimman otoksen tuona aamuna, eli kyllä kannatti lähteä.

 Lenkin jälkeen lyhyet päikkärit (tai siis yöunien jatkot..), jonka jälkeen seuraavat 6 tuntia istuttiinkin vaihteeksi autossa kun ajettiin takaisin San Franciscoon. Tehtiin me pari pysähdystä auton ja ihmisten tankkaustarpeen vuoksi, mutta muuten vain ajettiin. Koko matkan aikana en ollut nukkunut yhdelläkään ajomatkalla ennen tätä viimeistä pätkää, jonka nukuinkin sitten kokonaan. Kuitenkin lähes 3 viikkoa reissattu ja monta tuhattu kilometriä ajettu.

Suomeen paluu olikin sitten hieman sekava. Päästiin San Franciscosta hyvin lentään Chicagoon, mutta siellä kone olikin rikki ja jouduttiin odottelemaan ylipäätään tietoa siitä päästäänkö saman päivän puolella lähteen. No, päästiin kuitenkin ja taisin heti Tampereelle päästyä mennä nukkumaan :D

Jätin kuvat tällä kertaa tarkoituksella postauksen loppuun, näitä onkin sit iso läjä!



ensimmäinen pysähdyspaikka eli Tioga Peak, kameran linssinsuojus yritti lähteä pakoon täällä


Ellery Lake

Koko matkan ajan yritin saada kuvaa kotkasta/haukasta, ja toiseksi viimeisenä päivänä onnistuin!

Dana Fork

Tuolumne Meadows

Tuolumne Meadows. Satuin näkemään kauempana vuoripukkeja, ja pitkän odotusajan jälkeen pääsin 5m päähän näistä!!


pieni osa Tenay Lakea

Olmsted Point

nähtiinpä me metsäpalokin!


Yosemite Valley

lähes kuiva Yosemite Falls

todiste: kävin kahlaamassa Yosemite Fallssissa! oli lämpimämpää vettä kuin odotin

yöllinen Half Dome

Tenaya Greek

kuvausretki Yosemite Valleyn ja Curry Villagen ympäristössä aamulla klo 6.00

harmaaorava

yksinäinen pikkubambi

oma ehdoton lempparikuvani tältä matkalta, Yosemite Greek

Moran Point

Nevada Fall

Half Dome kuvattuna Glacier Pointilta


Half Dome




takaisin San Franciscossa..

5. syyskuuta 2014

Yhdysvallat part 3

Grand Canyon, Las Vegas ja Death Valley

Matka lähenee loppuaan.. Edellinen osa toteutui pelkästään kuvilla, sillä ei oikeastaan ollut mitään inspistä kirjoittaa. Mutta sanotaan vielä että Hollywood oli upea, meidän siellä viettämät 4 päivää ei riittäneet millään! Hotelli oli n kymmenen metriä ihan keskustasta (= siitä missä on ne kädenjäljet), ja oli muutenki iiiihan kiva... Paitsi että ensimmäisenä yönä alkoi palopillit huutaa ja saatiin seistä keskellä yötä muutama tunti pihalla paloautojen pörrätessä ympärillä.

Anahaimista (eli Disneylandista) lähdettiin aikaisin aamulla ajamaan kohti Grand Canyonia. Historic route 66 tuli koettua, joskin se lisäsi autossa istumista melkein kahdella tunnilla (kapeat vuoristotiet... -.-) Ajettiin pienen kylän halki, joka oli rakennettu vastaamaan aikaa jolloin tie rakennettiin (nyt joku nero voi kertoa että milloin se oli, en jaksanut etsiä). Koko kylä oli täynnä aaseja, jotka seisoi keskellä tietä kuin porot Lapissa! Yksi meinasi kiivetä meidän kyytiinkin kun avattiin ovi.


siskon tyyli matkustaa



aaseja!
 Kuvattavaa ja nähtävää oli paljon, vaikka siskoa kyllästyttikin kuivahko maisema ja kuumuus. Ite taas olin ihan innoissani, sillä Vegasiin luvattii 40 astetta lämmintä! Keskellä ei mitään oli muutamia pieniä kaupunkeja, joista suurin osa oli ihan kuolleita ja joissa kaikissa oli mm Michael Korsin liike :D

Oltiin Grand Canyonilla melko myöhään, meidän ryhmälähtö oli viimeinen siltä päivältä. Päästiin siis todistamaan laskevan auringon oranssiksi värjäämät kanjonit! Korkeanpaikan kammo on kyllä tuollaisissa nähtävyyksissä jokseenkin typerä, kun ei vain pystynyt mennä reunoille kuvaamaan. Sisko hyppelehti ihan tyytyväisenä railojen yli kun itse panikoin tasamaalla ja haluan kaikkien pysyvän yli 2 metrin päässä... Muutamia ihan kivoja kuvia kuitenkin sain napattua, joskin olin vähän pettynyt omaan kuvasaaliiseeni.


joo siellä oli 40 astetta, minä neule päällä.... ja olin oikeesti noin ruskee :D






Vihdoin ja viimein kahdentoista aikaan yöllä päästiin perille Las Vegasiin erinäisten kiertelyiden sekä navigaattorin ja kartan yhteistulkitsemisen ansiosta. Rakastuin siihen kaupunkiin! En yleensä voi suoraan sanoen sietää suurkaupunkeja, mutta toi vei mut mukanaan ihan 100-0. Mitä sitten, ettei siellä pahemmin mitään voinut tehdä kun kaikki oli K21. Kasinot ja yökerhot toki ymmärsin, mutta niin oli suurin osa hotelleista ja teatteri- yms. esityksistä! Ja totaalinen yökaupunkihan toi oli, väkimäärä tuntui aina tuplaantuvan illan edetessä.

vegasin valot! ulkona ei oikeesti siis nähny metriä pidemmälle, oli ihan mustaa mut kaupunki valaisi ihan hyvin :D






ruoka-aineallergikolle tyhmä paikka ja tarjoilija kaatoi viiniä vahingossa päälle, muuten tykkäsin!

yhden ostoskeskuksen aulassa oli iiiiiiso seinä, jossa luki ei kielillä mm tervetuloa sekä usko, toivo ja rakkaus
Käytiin mm katsomassa Cris Angelin showta, josta yllätyin positiivisesti! Lähdin mukaan vähän (ehkä turhan) negatiivisella asenteella, sillä katsottuani aikoinaan pari jaksoa kyseisen esiintyjän tv-ohjelmaa, en voinut sietää sitä :D Esitys oli kyllä magee, tosin en hirveästi ilahtunut kun jossain välissä katsomossa lenteli oikeita lintuja (kuuluivat siis esitykseen)...

Vegasista lähdettiin suuntaan takaisin pohjoiseen, mutta vielä oli pari paikkaa käymättä ennen paluuta San Franciscoon, josta siis paluulento lähti. Kiertomatkan seuraava kohde oli Death Valley (en oo varma onko se suoraan käännetty suomessa Kuolemanlaaksoksi vai miten, siksi englanniksi). Muuten autossa istuminen matkan aikana oli ollut kivaa, eikä mulla ollut käynyt aika kertaakaan pitkäksi. Itse asiassa en edes ehtinyt nukkua kauheasti automatkoilla kun oli niin paljon nähtävää :D Las Vegasista Death Valleyhin kuitenkin oli hermoja raastava. Tietysti oltiin oltu jo kaksi viikkoa tiiviisti yhdessä, lisäksi ulkona oli reilusti yli 40 astetta lämmintä (okei, yli 50 astetta..) eikä ilmastointia saanut pitää päällä auton ylikuumenemisvaaran takia. Kaikissa alueen oppaissa nimittäin varoteltiin tosta ylikuumenemisesta, ja kaikki paikalliset käski pitää ilmastoinnin pois päältä. No, vaikka olikin kuuma ei ainakaan jouduttu jäämään keskelle ei mitään!



Aiemmista suunnitelmista poiketen pitää tää matka jakaa sittenkin neljään kertomukseen. Viimeinen osa käsitteleekin sitten Yosemitea ja paluumatkaa!