5. helmikuuta 2015

(Melkein) uusi elämä

Pitkääkin pitempi postaustauko, ensin kiinnostamattomuuden ja nyt alkuvuodesta kiireen takia.
Mulla on jo luonnos valmiina vuoden 2014 koostemuodossa, pyrin julkaisemaan sen vielä tällä viikolla. Lisäks on muutama kuvapostaus odottelemassa viimeistelyä.

Mutta sitten tähän "uuteen elämään". Tammikuun alussa aloitin opiskelut Eerikkilän urheiluopistossa puoli vuotta kestävällä liikunnanohjauksen peruskurssilla. Meiän kurssilla on tosiaan huimat 8 opiskelijaa, mikä on kuulemma ihan ennätyspieni määrä. Tällä viikolla täällä aloitti myös liikuntapainoitteiset lähäriopiskelijat, joilla on osa tunneista yhteisiä meidän kanssa.

Koulupäivät alkaa aamukasilta ja kestää yleensä neljään tai puoliviiteen asti, toki poikkeuksiakin on. Tähän mennessä meillä on käytännöntunteja (= liikkatunteja) ollut telinevoikasta, ryhmäliikunnoista, liikuntaleikeistä ja koripallosta, ensi viikolla alkaa myös uinti ja salibandy. Teoriapuolella meillä on ehtinyt jo olla yksi koekin, anatomian luusto-osuus, minkä lisäksi ollaan käyty fysiologiaa, opetusoppia, valmennusoppia, kuormitusfysiologiaa sekä lajiteorioita. Näistä oppiaineista tuun kertoon enemmän lisää sitten myöhemmin.

Iltaisin on enemmän kuin väsynyt ja ruokaa syö ihan jäätävästi, mutta kyllä tää tuntuu omalta jutulta! On mahtavaa oppia uusia asioita niin käytännön kuin teoriankin puolesta, ja saada lisää näkökulmia. Oon myös ehtinyt jo vetää elämäni ensimmäisen ryhmäliikuntatunnin! Aiheena oli venyttely, jolla oli helppo aloittaa ohjaustyö. Seuraavalla viikolla onkin sit jo seuraava jumppa, parin viikon päästä alkaa myös lasten liikuntakerho. Aika ei siis tuu käymään pitkäksi täällä :D Mutta on se kyllä ihana käydä viikonloppuisin Tampereella katsomassa kavereita ja Roopea <3

on se koripallo hauskaa! :D
lumikenkuiluu
janika ja sarkku
wanna meet my new friend Kalle?
saara <3
ah puhelinlaatu <3 sarkun, topin, saaran & janikan (ja kuvasta puuttuvan janinan) kans opiskelijabileisiin lähdössä!
tällasia nää meiän telinevoikkatunnit siis on...
ensimmäisen ohjausharkan suunnittelulappu
lähiloppilaiset tuli taloon ja täytti jääkaapin...
tälla tavalla alkoi mun kolmas kouluviikko :D
tappajametso!
neljänsuoraa kuuntelemassa
iiik! ekan jumpan harjoittelua